Kyllä tästä vielä noustaan. Tein sellaista, mitä ennen en ole tehnyt: Ilmottauduin töihin sairaaksi, vaikka en ollutkaan. En kerta kaikkiaan päässyt ylös sängystä, päässä pyöri, huimasi ja oli paha olla. Hävettää. Työkaverit laittoivat parane pian - viestejä. Ihania ihmisiä. Nousi vesi silmään. Sain raahauduttua iltapäivllä pihalle auringon paisteeseen. Luin kirjaa ja join teetä rantakahvilassa. Jäät eivät olleet vielä lähteneet. Harvemminpa ne ennen vappua, vaan tapahtuisiko niin tänä vuonna? Palomiehet kurvasivat kahvilan viereen autollaan  - siitä, mistä autot eivät saa ajaa, mutta palomiesten täytyy pitää auto lähettyvillä, jos kutsu käy ja kahvinsa ovat hekin ansainneet. Yksinäinen mies istui laiturin päässä. Ajattelin, että jos se päättäisi tuosta hypätä, niin apu olisi ainakin lähellä.

Lähdin vielä kauppaan: puurohiutaleita, mehukeittoa ja mikrokuitumoppi (ei ole imuria..). Poikkesin käsityökeskukseen, jossa en ollut ennen käynyt ja juttelin niitä näitä myyjän kanssa. Mieli virkistyi ja oli ihan mukava olla. Toivottavasti vaan pääsen pian pois tästä luukusta. Kämppä on kyllä ihan kiva ja siisti (varsinkin nyt ; ) mutta naapurin teini on kiukkuinen ja huudattaa musiikkia yötä myöten, ja seinät ovat paperia. Sen äitikään ei ole hiljaista sorttia. Ulko-oven läpi kuulen jokaisen rapussa kulkijan äänet..

Huokaus.. kyllä tämä valitusvirsi joskus helpottaa. Siirrän ajatukseni Yamakasi elokuvaan, jonka ystäväni lainasi mille. Hän muistaakseni sanoi, että siitä leffasta tulee hyvälle mielelle - hope so : ) Ja hyvää yötä, ainakin parempaa kuin viimeksi.