Olipa surullista luettevaa... aikaisemmat tekstini. Muistan ahdistukseni, mutta jonain päivänä vielä  unohdan. Elämään alkaa mahtua aurinkoisiakin hetkiä. Oma itseni en ole vieläkään, mutta en niin pahasti vereslihalla kuin olin.

Ostin uuden asunnon. Ihanaa. Remontti alkaa toivottavasti ensi viikolla ja tarkoitus on saada makuuhuone valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä, muutan silloin ja voin remppailla muuta asuntoa lopun kesän. Muutama viikko vielä töitä ja sitten alkaa kesäloma! Olen niin odottanut sitä, kuin kuuta nousevaa tai aurinkoa laskevaa. Olen erittäin viehättynyt auringonlaskuista. Niissä on jotain rauhoittavaa ja raukeaa. Lämpöisen päivän hehku iholla...

Hip-hei!! Talo myyty ja uudesta kämpästä tarjous tehty. Paivä olikin sen puolee loistava, kunnen soitin miehelleni. Että osaa nyppiä - ei montaa puhelua, joka ei olisi mielipahaa aiheuttanut. Enkä minä osaa suuttua ja antaa tulla! Pitänee kirjoittaa paperille, kantaa mukana ja sopivan paikan tullen antaa palaa!

Naapuri kämpässä bileet, viittä vaille tappelu. Mukavaa iltaa...

No niin, niin kuin tässä erossa ei olisi tarpeeksi... tänään saimme työporukalla kuulla - ylin esimies piti oikein tiedotus tilaisuuden - että toimipisteemme muuttaa toisaalle, 30 kilometrin päähän. Voi perkele! Kyllähän se ylhäältä katsottuna näyttää hyvältä, mutta ketään ei näytä kiinnostavat mitä tapahtuu toiminnan tasolla. Neljä vuotta siirtymäaikaa. Voi v***u!  Ei nyt jaksa edes tilittää. Tämä sama laulu oli vuosi sitten, mutta siirtoa ei tehty. Luulimme sen kaatuneen omaan mahdottomuuteensa, mutta ei. Täytyykin hakea valitusvirsi toisesta blogistani.. pätee varmasti vieläkin!

Kyllä tästä vielä noustaan. Tein sellaista, mitä ennen en ole tehnyt: Ilmottauduin töihin sairaaksi, vaikka en ollutkaan. En kerta kaikkiaan päässyt ylös sängystä, päässä pyöri, huimasi ja oli paha olla. Hävettää. Työkaverit laittoivat parane pian - viestejä. Ihania ihmisiä. Nousi vesi silmään. Sain raahauduttua iltapäivllä pihalle auringon paisteeseen. Luin kirjaa ja join teetä rantakahvilassa. Jäät eivät olleet vielä lähteneet. Harvemminpa ne ennen vappua, vaan tapahtuisiko niin tänä vuonna? Palomiehet kurvasivat kahvilan viereen autollaan  - siitä, mistä autot eivät saa ajaa, mutta palomiesten täytyy pitää auto lähettyvillä, jos kutsu käy ja kahvinsa ovat hekin ansainneet. Yksinäinen mies istui laiturin päässä. Ajattelin, että jos se päättäisi tuosta hypätä, niin apu olisi ainakin lähellä.

Lähdin vielä kauppaan: puurohiutaleita, mehukeittoa ja mikrokuitumoppi (ei ole imuria..). Poikkesin käsityökeskukseen, jossa en ollut ennen käynyt ja juttelin niitä näitä myyjän kanssa. Mieli virkistyi ja oli ihan mukava olla. Toivottavasti vaan pääsen pian pois tästä luukusta. Kämppä on kyllä ihan kiva ja siisti (varsinkin nyt ; ) mutta naapurin teini on kiukkuinen ja huudattaa musiikkia yötä myöten, ja seinät ovat paperia. Sen äitikään ei ole hiljaista sorttia. Ulko-oven läpi kuulen jokaisen rapussa kulkijan äänet..

Huokaus.. kyllä tämä valitusvirsi joskus helpottaa. Siirrän ajatukseni Yamakasi elokuvaan, jonka ystäväni lainasi mille. Hän muistaakseni sanoi, että siitä leffasta tulee hyvälle mielelle - hope so : ) Ja hyvää yötä, ainakin parempaa kuin viimeksi.

Taas vetää synkkyyteen. Ahdistaa ja kuristaa, valoa ei näy misään. Miten tällaisesta selviää. Onko normaalia, ettei haluasi enää kuulla tai nähdä koko ihmistä enää  milloinkaan. Ikään kuin pyyhkäistä kaikki pois muistista. Tänään tuli tosi omituinen viesti. Hän ehdotti seksiä.. voi helvetti että osaa olla paskamainen. Kun ei viitsisi huutaa ja haukkua, vaikka mieli tekisi. Yritän pitää matalaa profiilia, etten ärsyttäisi. Pelkään, että hän voi laittaa kapuloita rattaisiin talon myymisen kanssa. Laittoi jo - ei käynyt esittely tänä sunnuntaina, koska en kysynyt sopiiko se hänelle. En kai minä sellaisia kysy: hän määräsi, että minun täytyy hoitaa talon myyminen ja minähän hoidan, ja tokihan se sisältää esittelyä?

Voimia, voimia...!